Top Social

tiistai 17. tammikuuta 2017

Sananen unelmista ja tavoitteista

Pohdin vuoden vaihteen jälkeen paljon mun tavoitteita tälle vuodelle. Samalla aloin myös miettimään mun elämää ylipäätänsä, ja sitä mitä haluan oikeasti tehdä. Musta tuntuu et nää on monelle hankalia asioita, et mitä haluu oikeesti elämältään. Eikä sitä oikeesti ees kuulu tietää tässä vaiheeessa kokonaan, mut aina saa unelmoida ja haaveilla siitä että mitä ehkä saattaisi haluta.





Mä keksin vähän aikaa sit ihan uuden suunnan mun elämälle. Keksin että haluan hakea opiskelemaan ja teen sen varmaan jo tänä keväänä. Tosi jännittävää sinänsä, aloittaisin aivan uudenlaisen koulun jossa joutuisin oikeesti tekee duunia ihan sikana että pärjäisin. Mut oon jotenkin kyllä valmis siihen. Ainoa mikä mua siinä pelottaa, on pääsykokeet. Mieleen tuli myös vähän aikaa sitten, että jos nappaisinkin jonkun tosi siistin työpaikan nyt, niin opiskelu voisi kyllä lykkääntyä. Mutta voisin silti käydä kokeilemassa, että miltä ne pääsykokeet tuntuu ja hakea sitä kokemusta sieltä.

Tän koulujutun myötä tajusin, et minkälaista työtä haluun tulevaisuudessa tehdä. Haluan tehdä työtä, joka yhdistää mun luovuuden ja visuaalisen näkemyksen esimerkiksi markkinointiin ja sosiaaliseen mediaan. Haluan tehdä töitä mielenkiintoisten ihmisten kanssa, ideoida siistejä juttuja yhdessä hyvän duuniporukan kanssa ja tehdä asiakkaista tyytyväisiä. Haluan myös nähdä mun oman työn jäljen, ja onnistumiset. Eli markkinoinnin ala taitaa jollain tapaa kutsua mua. Ei se kauppis ollutkaan ehkä niin turha juttu kuin ajattelin.



Tän blogin suhteen mulle on myös tavoitteita. Mulla on tarkoitus tehdä tästä enemmän ammattimaisempi, ja tehdä tänne oikeasti vain sellaisia postauksia, mitkä tuntuu just multa. Syksyllä huomasin välillä tekeväni postauksia tänne vain sen takia, että saisin postattua usein. Mut just ne postaukset oli niitä, mistä tekään ette juuri välittänyt, ja tajusin et en halua tehdä tänne mitään, mitä en tee 100% intohimolla. Se postaustahti ei siis ole enään se pointti, vaan se, että saan tänne teille kiinnostavaa ja innostavaa sisältöä, sellaista mitä itsekin haluaisin lukea.


Jacket Nelly   Sweater H&M   Flare pants Bik Bok   Shoes Adidas  Ear rings H&M

Mielenkiinnolla odotan oikeesti tulevaa vuotta ja sen tuomia muutoksia. Niin blogin, elämän, työn ja muiden juttujen suhteen. Oon saanut kaiveltua itsestäni sen positiivisen tyypin, joka uskaltaa myös lähteä toteuttamaan niitä unelmiaan oikeasti. Matkustelua, ystäviä, onnistumisia ja välillä muutamia epäonnistumisiakin, joista sitten oppii. Sitä mun elämä tulee olemaan.
Huh, tulipas tekstiä! Ajattelin ensin, että mulla on vain muutama ajatus. Näköjään oli vähän enemmänkin, hahah.
Ne jotka jaksoitte lukea, miltä mun tulevaisuuden unelmat ja tavoitteet kuulostaa? Ja ne jotka katselivat vain kuvat, eikö oo siistit flare pantsit?! 
16 kommenttia on "Sananen unelmista ja tavoitteista"
  1. Kuullostaa älyttömän hyvältä! Pääsykokeet on tosiaankin jännittävä juttu, mutta kun sille asialle omistautuu ja jättää hetkeks kaiken muun pois voi niistäkin selvitä kunnialla! :) Tsemppiä kovasti meille siis siihen urakkaan.. Ihanaa kun sulla on noin selkeitä unelmia, niitä on kiva lähtee sitten toteuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Essi! Kyllä mä veikkaan että noista pääsykokeistakin selviää! Mulla on jotenkin viime aikoina pää selkiintyny niin paljon! :-)

      Poista
  2. Hienoa ku oot löytänyt omat kiinnostuksenkohteet ja niiden kautta sen, mitä haluaa elämässä tehdä! Kuulostaa tosi hyvältä. Ja kyllä ne pääsykokeetkin menee hyvin, kun on just aitoo motivaatiota :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä on ihan super kiva et on löytyny tälläsii juttuja! :-) Näinpä!

      Poista
  3. Siis niin ihana asu ja noi housut! ♥ Mutta joo, hienoa et oot löytänyt mikä sua kiinnostaa ja oot valmis toteuttamaan unelmasi! :-) Itekin odotan pääsykokeita ja sinne kouluun pääsemistä innolla, tsemppiä siulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sanni! <3 Aina pitää olla valmis toteuttamaan unelmiaan! :-) Tsemppiä sullekin!

      Poista
  4. Hei mä olin jotenkin ihan kadottanut sun blogin täysin! Mä oon välillä käynyt tätä aina kurkkimassa ja vihdoin sain klikattua itseni lukijaksi asti niin eipähän huku nyt enää jatkossa. Mäkin sain viime syksynä jatko-opiskelupaikan yliopistosta ja kyllä se opiskelu kannattaa jos vaan löytyy itselle mieleinen ala :) Töitä kyllä ehtii tehdä myöhemminkin ellei ihan unelmaduuni osu kohdalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, voi ei!! :-D Kiva kuulla! Opiskelu kannattaa kyllä aina! Se on totta :-)

      Poista
  5. Ihan näin alkuun että rakastuin sun hiuksiin, ihanan väriset! ♥
    Mun mielestä on hieno homma että ylipäänsä on suunnitelmia, harvalla nuorella nimittäin on ja sun suunnitelmat kuulostaa hyvälle. Hyvin voisin kuvitella sut markkinointialalle! :)

    http://misslittlemarie.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihan hirmuisesti! On näiden eteen töitä tehtykin :-D Mä oon ikuinen suunnittelija, ja nyt tuntuu just siltä et mun suunnitelmat on tooosi hyvät! :-)

      Poista
  6. Tavoitteesi kuulostaa hyvältä!:) Upeaa että oot löytänyt asian mikä kiinnostaa:) Nyt vain täysillä unelmiasi kohti!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sofia! :-) Tärkeintä on löytää vaan just se juttu, ja sit mennä täysillä niitä kohti!

      Poista
  7. Oi se on kyllä aina kiva kun löytää oman juttunsa ja Mitä haluaa tehdä:)) tavoitteet kuulostaa oikein hyvältä !

    VastaaPoista
  8. Eikä siis oon pohdiskellut täysin samoja juttuja tässä jo pidemmän aikaa! Ja päätynyt tulokseen että johonkin kouluun olisi päästävä, mutta tosiaan pääsykokeet aiheuttaa päänvaivaa jo ennen kun olen edes päättänyt minne haen... :D Mutta luulenpa että jokainen meistä päätyy loppujen lopuksi oikeaan paikkaan, vaikka ei vielä tässä vaiheessa olisikaan selvää suunnitelmaa laadittuna. Ihana ja ajankohtainen postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tosi monet painii näiden samojen juttujen kanssa! Kouluun kannattaa aina palata, mikään opiskelu ei oo turhaa! Itse löysin sen hyvän tien, ja päätin olla stressaamatta turhaan, pääsen sitten jos pääsen haha! Kiitos paljon ja kiva että postaus oli sun mielestä kiva! :-)

      Poista