Top Social

perjantai 4. marraskuuta 2016

Sometimes you need a little bit of attitude



Mä oon luonteeltani aina ollut tosi räväkkä, kova ja hyvin pippurinen. Teini-iässä olin tosi vihainen, ilkeä ja negatiivinen, mutta musta tuntuu että siinä iässä kaikki on vähän tuollaisia. Oon oikeastaan aika iloinen siitä, että iän myötä oon henkisesti kasvanut tosi paljon. Uskoisin että kuitenkin suurin kasvu on tapahtunut muutaman vuoden sisään. Ja vasta nyt kesällä tajusin vielä, että kuinka negatiivinen mun ajattelutapa välillä on. Ja nyt kun ajattelen itseäni, niin tunnen olevani ihan eri ihminen mitä tuolloin kauan sitten.



Haluan olla ihmisille kiltti, ystävällinen ja ennakkoluuloton. Oon huomannut kuitenkin, että kaikki tässä maailmassa ei vaan yksinkertaisesti ole kasvanut vielä. Tai en tiedä onko ilkeydestä mahdollista edes kasvaakkaan? Ihmiset, jotka ei vaan pysty yksinkertaisesti olemaan toisten puolesta iloisia, taikka halua kellekään mitään hyvää. Ne on ne ihmiset, jotka kannattaa karsia omasta elämästään samantien. Ihan oikeasti.

Sellaisina hetkinä, kun sulle ollaan ilkeitä, tai susta puhutaan pahaa, niin kannattaa muistaa sun oma arvo. Sä oot ihana, sä oikeesti osaat ja pystyt siihen, ja sä oikeesti rokkaat!! Ota ripaus sitä asennetta, ja näytä niille. Ilkeilijöille, epäilijöille, "vihaajille". Näytä niille et sä et oo mikään seinäruusu joka ottaa itseensä pahoista sanoista taikka ilkeistä kommenteista. Vaan sä oot sä, just hyvä semmosena kun oot eikä kukaan voi siihen vaikuttaa, eikä saakkaan vaikuttaa. Sanotaan mitä tahansa, niin tee niin miltä susta tuntuu, eläkä niin mitä joku muu sanoo.


Kuvat: Johanna Saloranta

Olkaa armollisia itellenne, teet parhaas ja se riittää. Sua ei ihan noin vaan hetkauteta. Mahtavaa viikonloppua ihanat voimakkaat naiset!

"I took some time to live my life
But don't think I'm just his little wife
Don't get it twisted, get it twisted
This my shit, bow down bitches

We flawless, ladies tell 'em
Say I look so good tonight
God damn, God damn"

- Beyoncé
16 kommenttia on "Sometimes you need a little bit of attitude"
  1. Ihana Ninni ja tätä tekstiä oli niin mahtava lukea!<3 Sulla on mahtava asenne :) Kivaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Jenna <3 Pidetään asennetta yllä!! :-)

      Poista
  2. upeet kuvat!!!<3 Ja todella hyvä teksti niin totta jokasana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kiitos <3 Mulle vaan tuli kuin valo kirkkaalta taivaalta, että jumalauta, muiden mielipiteillä ei oo väliä! :-D

      Poista
  3. Oon samaa mieltä tosta, että karsi "turhat" ihmiset pois omasta elämästä. Mitä positiivisempi ympäristö, ni sitä enemmän elämä hymyilee tai tähän mä ainakin uskon :) Kiva pohdinta teksti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Pitää kerätä ymäpärilleen niitä positiivisiä ja hyvän tahtoisia ihmisiä! :-) Kiitos!

      Poista
  4. Täyttä asiaa <3 Olen yrittänyt itsekin karsia sellaisia ihmisiä elämästäni pois, kenellä ei koskaan ole mitään hyvää sanottavaa ja tiedän että selkäni takana he puhuvat itsestäni negatiiviseen sävyyn. Miksi sellaisten ihmisten kanssa edes pitäisi olla, koska tuollainen käytös saa vain omankin mielen vihaiseksi? Joitakin ihmisiä ei kuitenkaan voi tietyistä syistä sulkea kokonaan elämästään pois, mutta ainakin voi yrittää vähentää kyseisen henkilön näkemistä, itse olen tehnyt niin :D Aivan ihania nämä kuvat! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että tää teksti kolahti! Sellaiset ihmiset kannattaa tosissaan karsia pois elämästä, ja jos ei pysty kokonaan karsimaan niin edes juurikin vähentämään niiden kanssa olemista! Ihanaa Tuuli kiitos <3

      Poista
  5. Voi vitsit miten kaunis olet! <3 Ihanaa luettavaa <3

    www.tiiaemilia.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! <3 Ihanaa että tykkäsit tekstistä!

      Poista