keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Silmälasi haaveita

Yhteistyössä Instrumentarium

Täytyy myöntää, että oon aina haaveillut hieman salaa silmälaseista. Ja joo, tiedetään että ei ole hauskaa jos näkö on oikeasti huono ja joutuu aina silmälaseja putsailemaan. Mutta mun mielestä silmälasit tuo aina lookkiin sellaista särmää ja ilmettä. Kehykset voi halutessaan olla vahvat ja näkyvät, tai sitten ihan niin ohuet kuin mahdollista. Mun molemmilla vanhemmilla on silmälasit, joten todennäköisesti itselläkin se aika joskus koittaa, ja onhan mulla ollut ala-asteella lukulasit päänsäryn takia. Muistan kuinka innoissani olin valitsemassa villejä kissamaisia kehyksiä itselleni.


Voitte siis vaan kuvitella, kuinka liekeissä olin kun kuulin että Instrumentariumin piste on tulossa Indiedayssin Inspiration Day'hin! Kehyksiä pääsi sovittelemaan mielin määrin, ja mielekkäimmän sai kuvauttaa kasvoillaan! Itse ihastuin aivan täysin kaikkiin kissamaisiin kehyksiin ja myös pyöreät 80- ja 90-luvun mallit vetivät mua puoleensa. Päädyin kuitenkin valitsemaan Stella McCartneyn särmikkäät kehykset, joiden yläosa mätsäsi täydellisesti mun paitaan!


Kuva: Sanni Riihimäki / Sannimaria Photography

Kävin vielä tutustumassa Instrun Trendwalk -sivustoon, johon unohduin selailemaan minisarjoja ja artikkeleita ihan toviksi. Trendwalk on Instrumentariumin oma tyylisivusto, josta löytää inspiraatiota, kiinnostavia tyylejä ja trendejä. Sivustolta löytää jutut viimeisimmistä kehystrendeistä, joten jos silmälasit on etsinnässä, suuntaisin ensimmäisenä haistelemaan uusimpia trendejä tuonne!


Syksyn / talven kehystrendeistä mielenkiintoisempia on 80- ja 90-luku ja Cat Eye -kehykset. Räväkkyys ja erilaisuus on aina iskenyt muhun, ja mut bongasikin tältä osastolta kokeilemassa kaikkein hauskimpia kehyksiä, pyöreitä, kirjavia ja kissamaisia! Jos itselläni olisi oikeasti silmälasit, olisi mulla varmaan monen monet, joita voisi vaihdella aina asujen ja asusteiden mukaan. Fiilis on kuitenkin joka päivä erilainen, välillä haluaa hieman pehmeämpää ja harmonisempaa. Esimerkiksi harmaata pyöristettyä kehystä ja välillä taas on oikein räväkkä ja värikäs kissamaisten kehysten olo! Näihin trendeihin voi käydä tutustumassa paremmin Instrun sivuilla! Minkälaisista kehyksistä te tykkäilette, ja onko siellä muita silmälasi haaveilijoita?

10 kommenttia:

  1. Mää kans oon kyllä haaveillu et saisin sellaset "asuste silmälasit" vaikken kuulema tarvii laseja ainakaa 20vuoteen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis niin, imago lasit ois tosi siistit! :-D

      Poista
  2. Oi miten kiva postaus! :') Mä tykkään Cat Eye kehyksistä älyttömän paljon<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jenna! :-) Ne on mun mieleen kanssa!

      Poista
  3. Itselläni on muutamat silmälasit ja kaikki hyvin erilaisia keskenään. Nyt taas jo himottelisi ostaa uudet ja samaan aikaan haaveilen näön korjausleikkauksesta. Kesällä piilolinssit on vain niin paljon helpommat ja talvella taas linssien jatkuva huurustuminen syö hermoja. Kaikesta huolimatta kauniilla laseilla saa asuun kuin asuun erilaista ilmettä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä silmälaseissa on varmaan plussia ja miinuksia, mutta kyllähän niistä voi ottaa kaiken irti juurikin sillä että ostelee omaan silmään mielyttäviä ja erilaisiin asuihin sopivia kehyksiä! :-)

      Poista
  4. Ihania laseja ja hyvä postaus! Itse alan olla jo uusien pokien tarpeessa kun vanhat Face Stockholmin lasit ei enää oikein tunnu omilta... kiva kun nykyään on näköjään niin paljon valinnanvaraa. :)

    Materialheaven.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo lasit oli kyllä kaikki niin ihania! Kiitos! Nykyään on tosissaan sitä valinnanvaraa noissa kehyksissä! :-)

      Poista
  5. Nuo siun pokat on ihan nappivalinta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah hei kiitos paljon! Noi oli kyllä tosi ihanat! :-)

      Poista