Top Social

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Hair Inspo

Hiukset on ollu mulle aina sellainen ikuinen projekti. Aina on jotain mitä haluaisin niille tehdä, ja joka kerta kun poistun kampaajalta niin ajattelen et "no ens kerralla sitten teen näin ja näin". Silti ne kampaajalla käymisten välit venyy aina hävyttömän pitkäksi, ja mulla kun tuo tumma tyvi puskee tuolta niin sitä on sitten viheliäistä vaalentaa. Haluaisin toisaalta että mun oma väri ois astettta tummempi, koska sitten en koko aikaa haaveilisi tummemmasta tyvestä vaaleiden hiuksien kanssa. En vaan kuitenkaan halua laittaa yhtään tummaa väriä mun hiuksiin, koska sen pois saaminen on sitten ihan hirveä projekti. 
Mulla on ollut tummat hiukset yläasteella ja sen jälkeen aloin hiuksia vaalentamaan. Meni noin kolme vuotta, kunnes mun hiukset alkoi oikeasti olla vaaleat. Hiusalalle mennessä siitä vaalentamisesta sitten innostui niin paljon, että koko kuontalo oli ihan valkoinen, eikä sekään kyllä ollut hyvä, hahah. Täytyy myöntää että vanhoja kuvia katsoessa sitä ihan säikähtää omaa lumen valkoista tukkaa.

Nyt pitempään on ollut tavoitteena jo hieman kylmempi, harmahtava hiuspehko, joka onkin astetta hankalampi saada, taikka ylläpitää. Haluan kuitenkin pitää hieman omaa tummaa tyveäni, jotta ilme pysyis kuitenkin luonnollisena.
Kuvat: Pinterest

Nyt sitten kun tänään on kampaaja, niin mulla ei oo hajuakaan mitä oikeasti haluaisin. Toisaalta tekis mieli repäistä ja saada vähän vaihtelua, koska tällä samalla mallilla on menty jo monta vuotta. Tyviraidat ja sävytys kylmemmäksi alkaa tulla jo rutiiniksi. Ehkä nyt keksin jotain uutta? Toisaalta vaaleanpunaiseen vivahtava blondi ois tosi kiva, mutta ehkä se sopii paremmin kevääseen. Jos ilmettä saisi vähän raikkaammaksi, ja hiuksia vaaleammaksi, niin aivan varmasti olisi olokin vähän freesimpi! Haluaisin niin kovasti värjäyttää tyveä vähän tummemmaksi, mutta tiedän että sitten kun se kasvaa niin alkaa katumus! Saa nähdä mitä tuleman pitää, en ole kuitenkaan kovin hyvä suurissa hiusmuutoksissa, jollei vuosi sitten pitkästä kuontalosta long bobiin pätkäisemistä lasketa.

Mitäs sanotte, tyveä tummaksi vai latvaa hattaran vaaleanpunaiseksi? Heittäkää villejä ideoita!
8 kommenttia on "Hair Inspo"
  1. Hhaa mulla oli vuosi sitten samantyylinen hiusväri kun tuossa alimmaisessa vasemmalla. Nyt eilen kävin kampaajalla ja rupesin taas tummanruskeasta vetämään tuohon suuntaan. Mulla on vaan älysti punapigmenttiä että meen hetken sitten niin että latva on kylmä vaalea, puolet päästä sitten vaaleanruskean ja punertavanrukeen sekoistusta ja tyvi tummanruskee, jee:D Mä itse sanoisin että mee tummalla tyvellä, tykkään himona tuon tyylisestä tukasta mitä on juurikin tuo vasen alimmainen ja oikea ylimmäinen 8) Kylmät sävyt on aina se juttu mitä hiuksissa suosin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! Mulla oli joskus kauan sit vähän samantyyppinen mut halusin takas vaaleaksi, ja siinä olikin hirveä operaatio saada tumma väri pois :-D Punapigmentti on kyllä hankala, ja muutenkin on vaikee pitää hiuksia kylmän sävyisenä. Kylmät sävyt on kyllä täälläkin mieleen!

      Poista
  2. Mullakin harmahtava pää ja pakko mainita, että tosi vaikea ylläpitää! Mutta mitä sitä ei hyvän hiusvärin ylläpitämiseksi tekisi, heh ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niinku everyday struggle, et hiukset ois harmahtavat! :-D

      Poista
  3. Harmahtavaa hiusväriä on tosiaan aika vaikea ylläpitää. Munkin hiukset oli sellaiset hopeanharmaat viime kampaajareissun jälkeen, mutta eipä ne enää ihan samalta näytä.. :D Tummempi tyvi näyttää kyllä älyttömän hyvältä vaaleissa hiuksissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sinäpä sen sanoit! Toivotaan ettei mulle käy samoin :D Eivaa, pitää tehdä kyllä postaus joistain hyvistä ylläpito tuotteista! :-)

      Poista
  4. oi mikä vaan noista väreistä oi kyllä hyvä!! Itsekin pitäisi pasta kampaajan penkkiin, mutta saa nähdä saako sitä aikaiseksi kun eka pitäisi päättä mitä haluaa!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Se on kyllä pahin päättää että mitä haluaa! :-)

      Poista